Mitä voin tehdä itse?

Elämäntapojen kohtuullisuus on koko kiinalaisen lääketieteen ajatustavan ydin. Lähtökohta tähän kohtuullisuuteen on se, että oivaltaa omien voimavarojensa rajat. Ihminen saa lähtökohtaisesti yksilöllisen määrän energiaa, Varhaisen Taivaan energiaa, joka on kuin tili jolta voi vain nostaa. Tätä tiliä ihminen voi käyttää joko säästäen tai tuhlaten. Säästävään elämäntapaan kuuluu vuodenaikojen mukaan eläminen, riittävä lepääminen niin fyysisesti kuin henkisesti ja hyvälaatuisen ravinnon säännöllinen mutta kohtuullinen nauttiminen. Lepääminen tarkoittaa tässä oikeanlaatuista joutilaisuutta, ulkoilua, kevyttä liikuntaa, hengitysharjoituksia, lukemista, musiikin kuuntelua, konserteissa ja teatterissa käymistä, keskustelua, luonnon seuraamista, perheen ja lemmikkieläinten kanssa ajan viettämistä. Se ei tarkoita pelkästään sohvalla makaamista television ääressä.

Kun me kulutamme itseämme liikaa työnteolla, unenpuutteella, epäsäännöllisillä ruokailuilla, huonolaatuisella ruoalla ja liialla ajattelulla, nostamme koko ajan valuuttaa Varhaisen Taivaan tililtämme. Yang(aktiviteetti) polttaa Yiniä(mm. keho). Yin joutuu vähyystilaan eikä enää kykenee tasapainottamaan Yangia. Vaikka Yang kuluu myös, näyttää se ulkoisesti koko ajan lisääntyvän kun jo ennestään paljon tekevä ihminen tuntuu entisestään aktivoituvan. Tätä kutsutaan Vähyys-Tuleksi ja se on vaarallinen ”ylikuumenemisen tila” joka kuluttaa nopeasti Yiniä.

Yin edustaa mm. meidän kehomme orgaanista osaa. Yiniä kultivoidaan ja vahvistetaan levolla, mielerauhalla, oikealla ravinnolla ja fyysisillä toiminnoilla ja harjoituksilla. Jos harjoitetaan Qitä, kuten hengitysharjoituksissa tai Qi Gongissa tehdään, täytyy myös harjoittaa kehoa, että Qillä on jotakin mihin juurtua.

Ruokaa tulee syödä säännöllisesti, mutta ennemmin hiukan liian vähän kuin liian paljon kerrallaan. On hyvä tuntea tulevansa vain hädin tuskin kylläiseksi. Näin pysyvät myös kilot hallinnassa. Kun elimistöön kertyy Kosteutta(mm.rasvaa) ja limaa, on se ikään kuin irrallista elimistön normaalista aineenvaihdunnasta ja sen palauttaminen kiertoon ja poistaminen voi muodostua hyvinkin vaikeaksi. Yleissääntö on että kesällä voi syödä hiukan myös raakoja, viilentäviä ruokia kun taas talvella täytyy syödä kypsennettyjä, lämmittäviä ruokia.

Hyvin tyypillistä on että suomalainen ihminen pyrkii hallitsemaan painoaan ryhtymällä syömään vain salaatteja. Tämä jatkuva ”märkien puiden” poltto alkaa tuottamaan epäpuhdasta palamista ruoansulatusprosessissa, muodostaen elimistöön Kosteutta. Tästä seuraa kehon turpoaminen entistäkin suurempiin mittoihin. Suomi on kylmä maa ja etenkin talviaikaan täytyy syödä lämpimiä ruokia. Tällöin voi ja pitääkin syödä kasviksia, juureksia ja vihanneksia, mutta vähintäänkin kevyesti kypsennettyinä. On energian haaskausta ensin lämmittää kylmä ravinto kehon lämpöiseksi jos ympäristö on jo valmiiksi kylmä ja vaatii keholta paljon töitä lämmön ylläpitämiseksi.