PERINTEISEN KIINALAISEN LÄÄKETIETEEN PERUSKOULUTUS


Perinteinen kiinalainen lääketiede on yksi maailman vanhimpia, yhä käytössä olevia lääketieteitä. Hoidon tavoitteena on palauttaa tasapaino, jonka menettäminen on aiheuttanut sairastumisen. Kiinalainen lääketiede on laajasti hyväksytty myös länsimaissa. Mm. kansainvälinen terveysjärjestö, WHO, pyrkii edistämään perinteisen kiinalaisen lääketieteen käyttöä. Koulutusyhtiö Interpraxisin järjestämä kolmivuotinen perinteisen kiinalaisen lääketieteen koulutus antaa hyvät mahdollisuudet toimia ihmisläheisenä hoitajana vaihtoehtoisessa lääke- ja hoitotieteessä. Koulutus soveltuu hyvin niille länsimaisen lääketieteen parissa työskenteleville, jotka haluavat laajentaa hoitotaitojaan esim. akupunktuuriin. Opiskelu ei vaadi lääketieteellistä pohjakoulutusta, mutta suoritetut anatomian ja fysiologian opinnot katsotaan eduksi.

Koulutukseen haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa ilmenee nykyinen ammatti, oppimäärä, ikä, miksi hakeutuu koulutukseen, harrastukset, sairaudet ja aikaisempi koulutus kiinalaiseen lääketieteeseen tai muuhun vaihtoehtoiseen hoitoon.

Hakemukset tulee olla perillä viimeistään 31.06.2010, jonka jälkeen noin viikon kuluessa oppilaille ilmoitetaan kirjallisesti pääsystä koulutukseen. Koulutus aloitetaan, mikäli hakijoita on riittävästi. Hakemus lähetetään osoitteella:

Koulutusyhtiö Interpraxis Oy
Rautatienkatu 11
15110 LAHTI.

Koulutuspäivät
Seuraava koulutus alkaa elokuussa 2010, johon hakuaika päättyy 31.06.2010. Koulutusmetodina on etä- ja intensiiviopiskelun yhdistäminen. Intensiivijaksoihin kuuluu 72 koulutuspäivää, yhteensä 624 tuntia. Intensiivijaksoja on vuodessa kahdeksan kertaa, kolmen päivän mittaisina kursseina, perjantaista sunnuntaihin. Kurssien lisäksi opiskellaan tehokkaasti kotona. Koulutuksen puolessa välissä on välitentti ja kurssin päätteeksi laaja päätöskoe.

Koulutusmaksut
Koulutusmaksu on lukukausimaksu, joka jaetaan intensiivijaksojen mukaan kahdeksaan erään, 2440 euroa / lukukausi eli 305,00 euroa / viikonloppukurssi (sis. 23% alv). Jokaisesta kurssista lähetetään erillinen lasku oppilaalle. Maksu tulee suorittaa ennen seuraavan kurssin alkua. (Ilmoittautumismaksu, joka on 170 euroa, hyvitetään koulutuksen viimeisessä maksuerässä.)

Koulutuksen sisältö
A. Johdatus kiinalaiseen lääketieteeseen
B. Kiinalaisen lääketieteen filosofia
C. Historia
D. Perinteisen kiinalaisen lääketieteen perusteet:
1. Perusteoriat: Yin Yang-teoria, Viisi elementtiä,
Elämän perusaineet (Qi, Veri, Nesteet, Shen ja Jing) ja Zang) ja Fu-etiologia 2. Diagnoosi ja syndroomien tunnistaminen
3. Syndroomien erottelu
4. Kiinalaisen lääketieteen hoitomenetelmät: akupunktuuri, akuvasara, moxa, kuivakuppaus ja tuina
5. Meridiaanit ja akupunktiopisteet
6. Syndroomien hoitaminen, kiinalainen tautioppi
E. Hoitajan olemus
F. Etiikka
G. Hygienia

Opettajat:
Koulutuksesta vastaava: Timo Aro, Rautatienkatu 11, 15110 LAHTI, gsm 050 5501471.
Opettajina: Timo Aro ja Petri Federley

Tarkemmat tiedustelut: Timo Aro gsm 050 5501 471 tai Petri Federley 050 592 0297.
Voit myös pyytää postitse hakemuslomakkeen pohjan(vaikkakaan hakemus ei tiettyä kaavaa edellytä).


Paikat (20 kpl) täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.